Porrassalmen Urheilijat -62:n osa-aikainen seuratyöntekijä ja liikuntatieteiden maisteri Alisa Laitinen on aloittanut työskentelyn myös Mikkelin Hiihtäjissä kevytyrittäjyyden kautta.
Alisan työskentely molemmissa seuroissa tarjoaa oivallisen alustan seurojen väliselle yhteistyölle, kuten esimerkiksi osaamisen ja parhaiden käytäntöjen jakamiseen joukkue- ja yksilölajien välillä. Laitisen mukaan eri lajien toimintamalleja voidaan hyödyntää ristiin.
– Joukkue- ja yksilölajiseuroissa työskentelystä on risteäviä hyötyjä: jalkapallossa ja futsalissa voidaan oppia hiihtolajien toimintamalleista ja toisin päin. Kaksi eri tilanteessa olevaa seuraa pystyvät myös vertailuanalysoimaan toisiaan, Mikkelin Hiihtäjien johtokunnassakin mukana oleva Laitinen toteaa.
Mikkelin Hiihtäjien puheenjohtaja Juha Putkonen korostaa Alisan lajitaustan merkitystä.
– Alisan hiihtotaustasta on suunnaton apu Mikkelin Hiihtäjien toiminnassa. Asioita ei tarvitse vääntää rautalangasta, koska hän tuntee hiihtolajien lajikulttuurin. Myös ampumahiihdon erityispiirteet ja kilpailujärjestelyt ovat hänelle tuttuja. Alisan osaamisesta on takuulla vielä paljon muutakin ulosmitattavissa, Putkonen kertoo.
Mikkelin Hiihtäjissä Laitisen työtehtäviin kuuluu kahden junioriryhmän valmennus sekä hallinnollinen kehittämistyö, kuten toiminta- ja talousohjeiden laatiminen. Seura on mukana Olympiakomitean Tähtiseura-polulla, jonka kehitystyötä Alisa on osaltaan tukemassa. PU-62 puolestaan on ollut mukana Suomen Palloliiton laatujärjestelmässä vuodesta 2021 lähtien. Laitinen on työskennellyt PU-62:ssa vuodesta 2023 alkaen ja hoitaa seurassa muun muassa hallinnon, seurakehityksen, viestinnän, asiakaspalvelun ja taloushallinnon tehtäviä.
PU-62:n puheenjohtaja Susanna Liljander kehuu Laitisen työskentelyä.
– Olemme iloisia, että Alisan työpanosta hyödynnetään myös toisessa mikkeliläisseurassa. Alisa on luotettava, tarkka ja asiantunteva ja hänen liikunnan yhteiskuntatieteiden tutkintonsa vastaa erittäin hyvin seuratyön tarpeisiin. Alisa on muun muassa auttanut pian valmistuvan uuden strategiamme laatimisessa.
Liljander kertoo myös yhteistyön mahdollistamisesta.
– PU-62:ssa olemme tehneet käytännön järjestelyjä, kuten toimiston aukioloaikojen muutoksia, jotta työskentely molemmissa seuroissa on mahdollista.
Laitinen, Putkonen ja Liljander keskustelivat myös seuratyön kuormittavuudesta ja resurssien rajallisuudesta. Avoin keskusteluyhteys seurajohdon ja työntekijän välillä, työtehtävien priorisointi ja työajan seuranta ovat edellytyksiä kestävälle seuratoiminnalle henkilöstön osalta.
Joulukuun tapaamisessa pohdittiin seuratyön tekemisen motiiveja ja merkityksiä. Laitiselle seuratyö on tapa antaa takaisin.
– Olen kasvanut mikkeliläiseen seuratoimintaan ja ymmärrän, ettei se pyöri ilman vapaaehtoisia, talkoolaisia ja työntekijöitä. Haluan olla mukana mahdollistamassa lasten ja nuorten harrastuksia, Laitinen kertoo.
PU-62 ja Mikkelin Hiihtäjät näkevät yhteistyön esimerkkinä siitä, miten seuratoimintaa voidaan kehittää osaamista hyödyntämällä, jakamalla ja uusia toimintatapoja kokeilemalla.
PU-62:n toimiston ajantasaiset aukioloajat löydät verkkosivujemme Seura-välilehdeltä.