26.11.2023 20:00
PU-62

Futsal-Liiga: PU-62 VOITTI KADY:N VOITTOMAALIKILPAILUN JÄLKEEN

KaDy vs. PU-62 2–3 (vm 0–1, ja 2–2, ottelu 2–2, 1.pa 0–0)

Ottelu alkoi kotijoukkueen pallonhallinnalla, ja KaDy kokeili heti ottelun alussa muutamilla laukauksilla lähennellä vierasjoukkueen maalia, mutta tuloksetta. Maalia kohti suuntautuneet vedot hoiti varmasti maalivahti Ciia Hokkanen. Koko ensimmäisen puoliajan PU-62:n puolustuspeli oli aktiivista ja uhrautuvaa, ja aivan paraatipaikolle eivät jyväskyläläiset päässeet. Vaikka KaDy piti palloa enemmän halliten pallollista peliä, niin useimmiten hyökkäysyritykset päätyivät laukauksiin kauemmilta sektoreilta. PU:n maalitekoyritykset olivat pitkälti vastahyökkäyksiä, joissa ei maalipuita lähemmäksi päästy. Kuten ei myöskään KaDy omissa maalintekoyrityksissään, joten tauolle siirryttiin tasatuloksessa 0-0.

Toinen puoliaika jatkui edelleen kotijoukkueen pallonhallinnalla, mutta maalinteon aloitti vierasjoukkue. PU käänsi KaDyn hyökkäyspään erikoistilanteen jälleen nopeaksi vastahyökkäykseksi, kun Pinja Ukko aavisti KaDyn pelaajan syöttösuunnan. Pallonriiston jälkeen Ukko kuljetti vauhdikkaasti pallon KaDyn puolustusalueelle, ja laukoi maalia kohden. Tuon laukauksen maalivahti Lehtipuu onnistui torjumaan. Torjunnan myötä pallo kimposi KaDy:n pelaajaan, ja siitä kohti omaa maalia. Jyväskyläläisten pelaaja yritti putsata palloa aivan maalin edustalta turvallisemmille vesille, mutta purkupalloyritys osui vastahyökkäykseen mukaan lähteneeseen, pitkän ja vauhdikkaan spurtin omalta maaliltaan tehneeseen Saaga Attenbergiin. Näin mikkeliläiset siirtyivät 0–1 johtoon ajassa 23:54.

Maalin jälkeen kenttätapahtumat tasoittuivat, ja mikkeliläiset saivat enemmän otetta palollisesta pelistä. PU:lle sattui kuitenkin hetkellinen musta hetki, ja kesken mikkeliläisten hyvän jakson KaDy onnistui ensin tasoittamaan A-K Hannukselan laukauksella peliin 1–1:een pelikellon näyttäessä aikaa 25:31. Syötön tuohon maalin antoi KaDyn parhaana palkittu Sini Lauermaa. Edellisestä reilu puoli minuuttia, niin pallo oli jälleen PU:n maalissa, ja tilanne 2–1. Tämä maali syntyi hieman epäonnisesti PU:n kannalta, kun pallo lopulta erinäisten tapahtumien jälkeen meni maaliin mikkeliläisten pelaajan jalasta.

Pelin lähestyessä varsinaisen peliajan loppua, KaDy pyrki pelaamaan sekunteja pois pelikellosta pitäen palloa syöttöpelillä itsellään. Ajassa 38:11 PU:n karvauspeli tuotti tulosta. Henna Sinisalo riisti pallon hyökkäyspäässä KaDyn pelaajalta, ja laukoi vasurillaan etukulmasta tasoitusmaalin ohi vastaantulevan maalivahdin. Tämän myötä siirryttiin jatkoajalle, mikä ei tuottanut lisämaaleja kumpaankaan päähän kenttää. Vähämaalinen ottelu oli kokonaisuutena vauhdikas ja kova tempoinen, jossa pallonhallinasta vastasi kotijoukkue, vierasjoukkueen satsatessa uhrautuvaan ja hyvään puolustuspelaamiseen sekä vastahyökkäyksiin. Kun kyseessä on kuitenkin maalitekopeli, ja molemmat joukkueet tekivät niitä tasamäärän kenttäpelissä, niin siirryttiin ratkaisua hakemaan voittomaalikilpailusta.

Viidessä ensimmäisessä laukojaparissa ei päästy Pinja Ukon tolppalaukausta lähemmäksi maalia. PU-62:n kuudes laukoja oli Sanni Piispa, joka oli kisan ainut onnistuja. Piispan kova laukaus löysi tiensä maalin oikeaan yläkulmaan mv Lehtipuun sormien kautta. Ja kun Ciia Hokkanen vielä nollasi KaDyn kuudennen laukojan viiden aiemman tapaan, niin voiton myötä kaksi sarjapistettä matkasi PU:n mukana Mikkeliin.

PU-62:n ottelun parhaana palkittiin jälleen maalivahti Ciia Hokkanen. Pelin lopputuloksen kannalta yhtenä kulmakivenä voidaan pitää koko joukkueen taisteluilmettä ja puolustuspelaamista, mikä oli kokonaisuudessaan korkealla tasolla läpi ottelun, ja jota johtivat hienosti pohjapelaajat Nea Matikainen ja Aino Vartiala. Tehotilastoihin itsensä pelissä kirjauttivat Saaga Attenberg (1+0 ) ensimmäisellä Liigamaalillaan, ja jälleen hyvän pelin pelannut Henna Sinisalo myös (1+0) maalillaan.

Voiton myötä PU-62 nousi sarjataulukossa kuudenneksi, kun syyskierrosta on vielä pelaamatta yksi kierros. PU:n syyskierroksen viimeinen ottelu on kotipeli tuttua vastustajaa vastaan, kun kotiluolaan Rantakeitaalle astelee lauantaina 2.12.2023 MAD MAX. Ottelu käynnistyy Rantakeitaan liikuntasalissa ensi viikon lauantaina klo:15.00, tervetuloa katsomaan ottelua paikan päälle. Ja lopuksi joukkue haluaa lähettää isot kiitokset Jyväskylässä mukana olleille mikkeliläiskatsojille, joita oli saapuneet Monnarille runsas lukuisesti kannustamaan omiaan – kiitos!

 

Ottelu Palloliiton tulospalvelussa:

https://tulospalvelu.palloliitto.fi/match/3126043/stats