15.2.2023 17:30
PU-62

Naisten Futsal-Ykkönen: PU-62:LLA RIEMUKKAAT MAALIJUHLAT JYVÄSKYLÄSSÄ

Liikunnan Riemu vs. PU-62 1–12 (1–3)

 

PU-62 voitti Jyväskylässä 14.2.2023 pelatussa ottelussa Liikunnan Riemun 1–12 (1–3). Ottelun alku oli hieman enemmän vierasjoukkueen pallolista hallintaa, mutta ensimmäistä maalia saatiin odottaa lähes kuusi minuuttia. Ajassa 5:57 Aino Vartiala vei PU:n 0–1 johtoon Pinja Ukon syötöstä. 0–2 johtomaali syntyi vajaat puolitoista minuuttia myöhemmin, kun Emilia Iskanius syötti ja Eider Ramos viimeisteli maalin. Mambat onnistui kaventamaan tilanteeksi 1–2 kun peliä oli käyty 8:27. Pelin edetessä PU:lla oli vielä useampi paikka lisämaaleihin. Mutta maalipuut ja jyväskyläläisten maalivahtipeli sekä uhrautuva puolustuspelaaminen esti lisämaalien synnyn, ennen kuin Emppu teki 1–3 maalin juuri ennen taukovihellystä. Puoliajalle siirryttiin PU:n johtaessa 1–3.

 

Toisen puoliajan vierasjoukkue aloitti jo tutuksi tulleeksi tapaan terävästi, ja maaliverkot alkoivat heilua lisämaalien muodossa. Pinkku vei mikkeliläiset 1–4 johtoon Saaga Attenbergin syötöstä, kun toista jaksoa oli pelattu vain reilu minuutti. Ja vain parikymmentä sekuntia tästä Pinkku oli jälleen asialla ja tulostaululla 1–5 numerot. Tähän maaliin syötön antoi Marleena Tirkkonen. Peliä oli pelattu 25:52 kun Cecilia Murtonen teki esityön ja Eikka siirsi PU:n 1–6 johtoon. Ajassa 28:10 pallo vietiin käsivirheen jälkeen 6 metrin rankkaripilkulle, ja Pinkku laukoi pilkulta hattutemppuun oikeuttavan maalin, jonka myötä PU siirtyi jo 1–7 johtoon. Seuraava maali odotutti itseään vain kaks puoli minuuttia, kun Cecku teki vierasjoukkueen kahdeksannen maalin Empun syötöstä, tilanne 1–8. Minuutti tästä ja Emppu teki lukemiksi 1–9 Eikan syötöstä. Ajassa 35:41 maalimäärä siirtyi kaksinumeroiseksi, kun Emppu taas syötti ja Eikka vei PU:n 1–10 johtoon, ja illan toinen hattutemppu oli valmis. Empun syötöstä Cecku vei illan toisellaan PU:n jo 1–11 johtoon. Ja vielä kerran, kun on alkuun päästy, tutkapari Iskanius - Ramos iski jälleen, Emppu syötti ja maalitykki Ramos teki, ja tulostaululla komeilivat 1–12 PU-62 voittolukemat.

 

Pallonhallinta oli koko pelin ajan PU-62:lla, mutta se korostui vielä enemmän toisella jaksolla. Puolustus- ja hyökkäyspeli toimi tasapainoisesti joukkueelta, ja tehopisteitä kirjattiin tänään laveasti. Ystävänpäivän pelin parhaana palkittiin PU:sta Cecku. Pistepörssinlukemia paranneltiin seuraavasti:

- Emppu 2 + 5

- Eikka 4 + 1

- Pinkku 3 + 1

- Cecku 2 + 1

- Aino 1 + 0

- Saaga 0 + 1

- Milla 0 + 1

 

Vieraspelien jälkeen on vuorossa kotipeli, eli runkosarjan viimeinen kotipeli pelataan sunnuntaina 26.2.2023 klo:16.00 kotiluolassa Rantakeitaalla. Tervetuloa kannustamaan PU-62 voittoon!

 

https://tulospalvelu.palloliitto.fi/match/2654220/stats