29.1.2023 20:25
PU-62

Naisten Futsal-Ykkönen: PU-62 VOITTI LLUJAN MAALEIN 3-2

PU-62 vs. LLuja 3–2 (0–2)

PU-62 otti tiukan taistelun jälkeen 3–2 (0–2) voiton LLujasta. Vierailijat siirtyivät 0–1 johtoon, kun kaukolaukaus 52 sekunnin kohdalla painui maalin perukoille. Tuon jälkeen kotijoukkueella oli muutamia paikkoja, mutta ne eivät tuottaneet tulosta maaliin muodossa. Seuraavastakin maalista vastasivat huittislaiset, kun kulmapotkun jälkitilanteessa maalin edustalle oli unohdettu vapaaksi vierailijoiden pelaaja, joka vei LLujan jo 0–2 johtoon. Kokonaisuutena ensimmäisen jakson peli oli kotijoukkueelta hieman hermostunutta, vaikka maalipaikkoja saatiin luotua, niin pallo poltteli hieman jaloissa, eikä syöttöpeli ollut aivan toivotulla tasolla. Tauolle siirryttiin siis LLujan johtaessa ottelua 0–2.

 

Toiselle jaksolle kotijoukkue tuli latautuneena ja täynnä energiaa. Tämä puoliaika oli kokonaisuutena selkeämmin kotijoukkueen, ja hallinta palkittiinkin ensimmäisen kerran ajassa 23:49. PU-62:n maalivahti Marina Baiceva antoi pitkän pystysyötön maalitykki Ramokselle saatuaan ensin pallon itselleen omassa päässä Marleena Tirkkosen antamasta sivurajapotkusta. Marinan syötön jälkeen Eider kiepautti itsensä vapaaksi pohjapelaajan vartioinnista, ja teki hallitusti kavennusmaalin. Tästä 1–2 maalista alkoi konkreettisesti kotijoukkueen kiri kohti tasoitusta ja voittoa sekä kolmea sarjapistettä. Kavennuksenkin jälkeenkin maalit olivat edelleen tiukassa, kun LLujan parhaana pelaajana palkittu hyvin pelannut maalivahti Meri Jalonen veti tilanteissa pidemmän korren. Useamman yrityksien jälkeen Jalonen joutui antautumaan toistamiseen. Hyökkäyspään sivurajapotkun jälkeen Eikka laittoi poikittaissyötön Petulle, joka laukoi suoraan syötöstä maanuoliaisella pelin tasoitusmaalin 2–2:n ajassa 32:15. Tämän jälkeen kotijoukkueen paineistaminen ja hyökkäysten vyörytys kohti LLujan maalia jatkui edelleen. Tahtotila siirtyä johtoon oli kova, ja lopulta ajassa 35:51 yritykset tuottivatkin tulosta. Millan antamasta hyökkäyspään sivurajapotkusta Eikka laukoi pallon kohti maalia, ja Pinja Ukko jatkoi ”kääntösipaisulla” pallon maaliin. Tämän jälkeen ei enää maaleja nähty, ja tämä Pinkun tekemä 3–2 maali jäi ottelun voittomaaliksi.



Kotijoukkueen ottelun parhaana pelaajana palkittiin jokaisessa PU-62:n kolmessa maalissa mukana ollut kapteeni Eider Ramos. Ravintola Kivijalan lahjakortilla joukkueen nälkäisimpänä pelaajana palkittiin voittomaalillaan päätösnumerot viimeistellyt Pinja Ukko. Tehoja tilastoihin kirjauttivat:

- Eikka 1 + 2

- Petu 1 + 0

- Pinkku 1 + 0

- Marina 0 + 1

 

Erityiskiitokset T9:n joukkueen tytöille pelaajaesittelyyn saattamisesta, sekä kovasta kannustuksesta pelin aikana. Ensi viikolla vastustajaksi saapuu Piikkiöstä PiPS, jolloin PU-62:lla on mahdollisuus revanssiin. Tervetuloa runsain joukoin seuraamaan ottelua paikan päälle Rantakeitaalle, ja kannustamaan kotijoukkuetta Su 5.2.2023 klo:16.00.

 

https://tulospalvelu.palloliitto.fi/match/2654206/stats