23.1.2023 11:21
PU-62

Naisten Futsal-Ykkönen: PU-62 SELKEÄÄN KOTIVOITTOON

PU-62 vs. FS TAWASTIA 10–3 (4–1)

PU-62 voitti kotonaan FS TAWASTIAn taas samoin numeroin, kuin syyskierroksenvieraspelissäkin, eli maalein 10–3 (4–1). Kotijoukkue aloitti maalinteon, kun Petra Ukko syötti ja Emilia Iskanius laukoi 1–0 johdon ajassa 3:15. 2–0 maali syntyi, kun kapteeni Ramos laukoi nopealla kääntölaukauksella hänelle vastustajan haltuunotosta kimmonneen pallon maalin alakulmaan. Hattulalaiset pääsivät kaventamaan pelin 2–1 lukemiin pelikellon näyttäessä aikaa 12:17. Puoli minuuttia ehti kulua kavennusmaalista, kun vierasjoukkueen kenttäpelaaja pelasi maalinedustalla maasta käsin palloa kädellä, josta seurasi punainen kortti ja 6 metrin rankkari kotijoukkueelle. Tällä kertaa vastustajan maalivahti veti pidemmän korren torjuen pilkun, ja peli jatkui 2–1 lukemissa. Kotijoukkue ei saanut hyödynnettyä kahden minuutin ylivoimalla pelaamistaan, vaan seuraava maali nähtiin vasta ajassa 18:01. Tuolloin Cecilia Murtonen syötti laidasta pallon maalivahdin alueen sisään, johon Eikka liukumalla kurotti jalkansa, ja pallo oli taas maalin alakulmassa ja lukemat tulostaululla 3–1. Puoli minuuttia ennen taukovihellystä Eikka täydensi hattutemppunsa tekemällä vasurilla maalin edustalta 4–1 maalin, Empun antaessa hyvän poikittaissyötön sivurajan tuntumasta.

 

Toinen puoliaika käynnistyi kotijoukkueen hallinnassa, mutta jakson maaliteon aloitti FS TAWASTIA, kun he käänsivät PU:n hyökkäyspään sivurajapotkutilanteen pallonriistolla 2vs1 ylivoimahyökkäykseksi. Ja peli oli 4–2 ajassa 23:32. Toisen jakson lähestyessä puolta väliä, PU-62 siirtyi 5–2 johtoon, kun Marleena Tirkkonen viimeisteli maalin Saaga Attenbergin antamasta sivurajapotkusta. Vierailijat onnistuivat vielä kerran maaliteossa kulmapotkutilanteesta, ja tilanne oli 5–3. Tämän jälkeen peliote ja pelin hallinta siirtyi vieläkin selkeämmin kotijoukkueelle. Pinja Ukko vei syötönkatkonsa jälkeen kotijoukkueen 6–3 johtoon sijoittamalla pallon varmasti maaliin.  7–3 maali oli akselin Iskanius-Ramos seinäsyöttöpelin tulosta: Emppu syötti, ja maalitykki Ramos viimeisteli. Vajaa parikymmentä sekuntia tästä ja pallo oli taas vastustajan maalissa, 8–3. Syöttäjänä toimi jälleen Emppu, ja maalintekijänä tällä kertaa Cecku. Reilut puoli minuuttia eteenpäin ja Cecku iski jälleen, tällä kertaa Eikan syötöstä, lukemiksi 9–3. Viisitoista sekuntia ennen ottelun päätöstä Emppu tykitti vapaapotkusta yläriman kautta 10–3 maalin. Tämä jäikin ottelun lopputulokseksi, koska loppusummeri ehti soida ottelun päätöksen merkiksi juuri ennen kuin maalivahti Ciia Hokkasen käsistä laukoma pallo ehti ylittää vielä kerran FS TAWASTIAn maaliviivan.

 

Pienellä rosterilla uhrautuvasti taistelleen FS TAWASTIAn parhaana pelaajana palkittiin maalissa pelannut Sari Lapikisto, jonka oikea-aikaiset vastaantulot ja torjunnat jättivät useamman kerran kotijoukkueen maalitekoaikeet yrityksiksi. PU-62 parhaana pelaajana palkittiin Ykkösen pistepörssin kärkinimi Eider Ramos. Lisäksi kotijoukkueesta ottelun ”nälkäisimpänä pelaajana” Ravintola Kivijalan lahjakortin peliesityksillään lunasti itselleen Emilia Iskanius.

 

Tehopisteitä kertyi seuraavasti:

- Eikka 4 + 1

- Emppu 2 + 3

- Cecku 2 + 1

- Pinkku 1 + 0

- Milla 1 + 0

- Petu 0 + 1

- Saaga 0 + 1

 

Kiitokset mukana elämisestä runsas lukuiselle yleisölle katsomossa kuin myös striimin ääressä seuranneille. Ensi sunnuntaina 29.1 klo 16:00 on jälleen Rantakeitaalla kotiottelu, kun vastustajaksi saapuu Huittisista LLuja. Tervetuloa taas seuraamaan kotijoukkueen otteita ja kannustamaan PU-62 voittoon.

 

https://tulospalvelu.palloliitto.fi/match/2654201/stats