9.1.2023 21:00
PU-62

Naisten Futsal-Ykkönen: FC NOKIA VEI SARJAPISTEET

PU-62 vs. FC Nokia 6–7 (4–4)

Vaiheikkaiden tapahtumien jälkeen vuoden ensimmäinen peli Rantakeitaalla päättyi vierasjoukkueen 6–7 voittoon. Ottelu alkoi kotijoukkueen kannalta harmittavasti, kun ensimmäisestä hyökkäysyrityksestä vierailijat saivat vapaapotkun, jonka seurauksena FC Nokia siirtyi 0–1 johtoon, kun peliä oli käyty vain 11 sekuntia. PU-62 onnistui tasoittamaan pelin 1–1:n hieman ennen ensimmäisen jakson puoliväliä. Tuolloin Cecilia ”Cecku” Murtonen katkaisi Nokian pelaajan kuljetuksen keskialueella, jonka myötä pallo kulkeutui kapteeni Ramokselle, joka oman lyhyen kuljetuksensa päätteeksi syötti pallon takaisin Ceckulle, joka puolestaan viimeisteli ensimmäisen maalinsa ensimmäisessä Naisten Futsal-Ykkösen pelissä. Tästä reilut pari minuuttia, ja Cecku heilutti maaliverkkoa toistamiseen, lukemiin 2–1 Petra Ukon alhaalta antamasta pystysyötöstä. Ajassa 11:35 Cecku täydensi hattutemppunsa tekemällä kolmannen maalinsa vajaaseen kolmeen minuuttiin, kun vastustajan syötön haltuunotto hieman karkasi. Cecku hyödynsi tilanteen pallonriistolla, ja laukoi 3–1 osuman maalin yläkulmaan. Nokialaiset onnistuivat maalinteossa, kun takatolpalle oli jäänyt vapaaksi pelaaja, joka viimeisteli 3–2 lukemat lähietäisyydeltä. Vajaa minuutti tuosta, niin PU lisäsi johtonsa 4–2:een kun Petu pääsi yllättämään Nokian maalivahdin kaukolaukauksella. Syötön Petun maaliin antoi Marleena Tirkkonen. Jakson lopussa koitti kotijoukkueelle ”musta hetki” ja vierailijat pääsivät tasoittamaan taukolukemiksi 4–4. Ensin Nokian erikoistilanteesta pallo kimposi PU:n pelaajan jalan kautta omaan maaliin, tilanne 4–3. Ja juuri ennen taukovihellystä Nokia onnistui katkaisemaan kotijoukkueen pelinavauksen ja sen jälkeinen laukaus painui tolpan kautta maaliin, ja tauolle siirryttiin tasalukemissa.

 

Toisella puoliajalla ajassa 27:30 FC Nokia siirtyi 4–5 johtoon, kun nokialaispelaaja pääsi viimeistelemään aiemmasta laukauksesta kimmonneen paluupallon maaliin. PU tasoitti heti pelin 5–5:n Aino Vartialan maalilla, johon syötön antoi Cecku. Kun ottelua oli jäljellä reilut viisi minuuttia, niin Eikka vei kotijoukkueen 6–5 johtoon maalivahti Ciia Hokkasen hyvästä pelinavaamisesta pitkän heiton muodossa. Mutta valitettavasti puoliajan lopulla PU:lle toistui uudelleen se, että vastustaja pääsi tekemään kaksi nopeaa maalia. Ajassa 36:16 hieman ”yli hyökättiin”, minkä vastustaja sai katkaistua ja käännettyä tilanteen itselleen 2 vs 1 hyökkäykseksi, joka päättyi 6–6 tasoitusmaaliin. Reilut kaksi ja puoli minuuttia ennen päätösvihellystä FC Nokia onnistui voittomaalin teossa, kun pelaaja sai pelattua itsensä vapaaksi ja tehtyä nopealla kääntölaukauksella voittomaalin.

 

Ottelun parhaana PU-62:sta palkittiin debyyttiottelunsa pelannut Cecilia ”Cecku” Murtonen. Tehot jakautuivat tässä pelissä seuraavasti:

- Cecku 3 + 1

- Petu 1 + 1

- Eikka 1 + 1

- Aino 1+ 0

- Milla 0 + 1

- Ciia 0 + 1

 

Ottelussa oli PU-62:n kannalta paljon hyvää, mutta puoliaikojen loppujen hetkelliset uinahdukset maksoivat tässä ottelussa veronsa, ja pisteet matkasivat FC Nokian mukana Pirkanmaalle. Taistelu jatkuu, ja seuraava koitos on edessä jo ensi lauantaina. Tuolloin PU-62 matkaa Valkeakoskelle, jossa vastassa on sarjajohtaja MAD MAX.

 

https://tulospalvelu.palloliitto.fi/match/2654191/stats